Jyväskylän tulevaisuus on päättäjien käsissä

Kuntien taloustilanne huononi vuonna 2011. Talouden tilaa kuvaava vuosikate laski, koska kuntien toimintakate heikkeni enemmän kuin verotulot ja valtionosuudet kasvoivat. Kuntien lainakanta jatkoi kasvuaan. Lainaa per asukas oli keskimäärin kunnissa 2 000 euroa vuonna 2011 ja 1 960 euroa vuonna 2010. Jyväskylässä velkaa per asukas oli n. 2 500 euroa vuonna 2011 ja n. 2 000 euroa vuonna 2010. Tämän vuoden arvio on n. 3 000 euroa.

Samaan aikaan kotitalouksien nettorahoitusvarat laskivat vuonna 2011, toisin sanoen lainanotto jatkoi kasvuaan ja osakkeet laskuaan. Kotitalouksien velat nousivat 125 miljardiin euroon. Kotitalouksien ja kuntien velkaantuminen on otettava vakavasti.

Elämmekö maailmassa, jossa kaikki on saatava heti ja rahansaanti on ollut helppoa? Jokaisen päätöksentekijän olisi muistettava, että julkisen vallan velanotto otetaan säästöistä, jotka eivät enää suuntaudu yrityksille investointien rahoittamiseen. Näin vähennetään investointeihin tarjolla olevaa rahoitusta ja nostetaan korkoa. Investoinnit vähenevät ja talouskasvu hidastuu. Vaalivuonna on muistettava vastuunsa lupausten suhteen.

Kuntien yhteenlaskettu velka ei ole kuitenkaan noussut parina viime vuonna, kun isoja investointeja ei ole tehty. Vastaavasti palvelujen tuottamisen kulut ovat nousseet. Kunnat ja kuntayhtymät ovat lisänneet henkilöstöään.

Samaan aikaan kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden kokonaistuottavuus on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kunnilla ovat tuottavuusohjelmat, jotka eivät ilmeisesti ole olleet tavoitteiltaan tarpeeksi tehokkaita. Hyvinvointiyhteiskunnan suurin ongelma on työn tuottavuuden kasvun hidastuminen, kun väestön ikääntyminen kasvattaa julkisia menoja.

Kunta organisaationa budjetteineen on hidas muutoksissa. Perinteisen budjetoinnin tilalle tulisi kehittää tuottavuuteen ja tehokkuuteen kannustava järjestelmä. Monitasoinen hierarkia luo epäselviä vallan ja vastuun kohtaamisia, joka näkyy asukkaille, asiakkaille ja henkilöstölle monimutkaisena ja hitaana palveluna.

Miten tuottavuutta ja tehokkuutta voi lisätä, jotta vuosikate nousisi? Tärkeä tuottavuuden nousussa on osaamispääoman kehittäminen, jota johdetaan rakenteita kehittämällä. Kuntien johdon, esimiesten ja henkilöstön osaamisen kehittäminen systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti tuo tulosta. Henkilöstön hyvinvointi ja joustava käyttö, hankinnat ja sisäiset toiminnot järkevällä suunnittelulla, toiminnalla ja arvioinnilla tuovat tulosta ja tehokkuutta. Tehokkuus on säästeliäisyyttä.

Uuden sukupolven organisaatiota rakentaessa tulisi suunnata katseet tulevaisuuteen ja luoda uudenlaisia julkisjohtamisen malleja ja rakenteita Jyväskylään. Vanhoilla ajatuksilla ja tavoilla mikään ei muutu, eikä tuottavuutta saada nousuun. Innovatiivisia ja rohkeita ratkaisuja tarvitaan tulevissa päätöksissä.

Merja Hautakangas

Kirjoittaja on Jyväskylän kaupunginvaltuuston varavaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen ja kaupunkirakennelautakunnan jäsen.

Maakunta tarvitsee vahvan veturin

Helmikuun alussa raporttinsa jättäneen kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä on käyty kiivasta keskustelua. Työryhmä esitti, että noin 70 aluetta Suomessa lähtisivät selvittämään kuntajaon muutosta.

Keski-Suomeen selvitysalueita esitettiin neljä. Parhaillaan työryhmän raportti on lausuntokierroksella kunnissa. Kuntauudistuksen lähtökohtia ja tavoitteita esitellään kuntapäättäjille alueellisissa keskustelutilaisuuksissa. Jyväskylässä tuo tilaisuus on 12. maaliskuuta. Kuntien näkemykset saatuaan hallitus linjaa kuntauudistuksen jatkoa huhti-toukokuussa.

Suomalainen kuntamalli on hyvä, tehokas ja demokraattinen. Kunnilla on verotusoikeus, jonka vastineeksi ne järjestävät asukkaidensa peruspalvelut ja kehittävät aluetta. Tällä mallilla kannattaa ehdottomasti jatkaa.

Se edellyttää kuitenkin hallintorakenteiden uudistamista. Nykyisessä pirstaleisessa kuntarakenteessa erot niin kuntataloudessa kuin ihmisten palveluissa ovat huolestuttavasti kasvaneet. Se näkyy niin koulujen oppimistuloksissa, terveyspalveluiden laadussa kuin kuntalaisten veroprosentissa.

Jo nyt kuntalaisten maksamassa kuntaverossa on yli viiden prosenttiyksikön ero asuinkunnasta riippuen. Nykyrakenteella tuo ero uhkaa kasvaa jopa 15 prosenttiyksikköön kuntien välillä kolmessa valtuustokaudessa, ellei mitään tehdä. Skenaarioiden mukaan vuonna 2024 kunnistamme joka viidennessä veroprosentti huitelisi 30-33 välillä. On selvää, ettei tällaisen kehityksen voi antaa toteutua.

Asukkaiden palveluiden turvaamiseksi tarvitsemme vahvemmat, elinvoimaisemmat kunnat. Muutoksen tarve vaihtelee alueittain. Koko kuntakentälle yhteistä on talouden kiristyminen ja palvelutarpeen kasvu. 

Maaseutumaisilla, pitkään muuttotappiosta kärsineillä alueilla korostuu julkisten palveluiden turvaaminen. Kasvavilla kaupunkiseuduilla puolestaan kyse on yhdyskuntarakenteesta eli tarpeista suunnitella asuminen, liikenne ja maankäyttö kokonaisuutena.

Kansallisen kilpailukyvyn ja talouskasvun kannalta kunta- ja palvelurakenneratkaisujen merkitys korostuu juuri kaupunkiseuduilla, jotka tänä päivänä ovat koko kansantalouden moottoreita.

Jyväskylän seudulla toteutettiin kolme vuotta siten asukasmäärältään Suomen suurin kuntaliitos, kun Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti yhdistyivät. Yhdistymisen vaikutuksista on parhaillaan arvio tekeillä.

Alueen kehittämisen näkökulmasta tuo yhdistyminen oli ehdottoman järkevä. Erityisiä hyötyjä on saavutettu juuri maankäytön suunnittelusta, eli asuin- ja työpaikka-alueista. Samoin palveluverkkoa, kuten kouluja ja päiväkoteja on voitu uudistaa asukkaiden näkökulmasta otollisesti, kun vanhat kuntarajat eivät enää ole esteenä.

Paljon on silti vielä tehtävää. Uuden yhteisen toimintakulttuurin luominen vaatii tavattoman paljon niin kunnan päättäjiltä kuin henkilöstöltäkin. On osattava arvostaa toisia ja rakennettava luottamusta.

Uuden yhteisen Jyväskylän rakentaminen on vasta alussa. Silti uskon, että Jyväskylän päättäjät ovat edelleen valmiita keskustelemaan kuntaliitoksista naapureiden kanssa.

Kun yhdistymisprosessista on jo kokemusta, pelot ovat väistyneet, ja päättäjillä on hyvä tieto niistä mahdollisuuksista ja toisaalta sudenkuopistakin, joita uuden kunnan rakentamiseen liittyy. Tästä on hyvä jatkaa.


Henna Virkkunen

Hallinto- ja kuntaministeri

Apilatalo-suunnitelma uusiksi

Hienoa, että kaupunki on aloittanut ns. Hämeenkadun alueen kehittämisen. Suunnittelun lähtökohdaksi kaupunki on linjannut sen, että "alueella on huomattava kaupunkikuvallinen merkitys lähestyttäessä Jyväskylää etelästä. Vapaudenkadun toisella puolella sijaitsee Seminaarinmäen asuinalueen valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö."  Suunnittelun tavoitteista todetaan: "...mahdollistaa alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten asemakaavallinen suojelu."

17.1.12 esitelty luonnos kertoo jostain aivan muusta. Mielestäni asemakaavallinen suojelu tarkoittaa muutakin kuin sitä, että ei kosketa suojeltaviin kohteisiin. Asemakaavallinen suojelu tarkoittaa myös sitä, ettei lähiympäristöä rakenneta suojeltavaa kohdetta loukkaavasti. Ymmärrän toki, että elämä menee eteenpäin, enkä mitenkään ole uutta vastaan, päinvastoin. Mutta vanhan ja uuden ei tarvitse olla räikeästi ristiriidassa keskenään.

Seminaarinmäen ja Älylän alarinteeseen Vapaudenkadun ja Hannikaisenkadun väliin suunnitellut toimisto- ja asuintalot ovat mielestäni aivan liian massiivisia ja rakennusmateriaaliltaan epäsopivia ympäristöönsä. Kaupunki laskeutuu Harjulta rantaan, mutta tässä kohdin se töksähtäisikin muuriin. Mittakaavaero on liian suuri vanhan ja uuden välillä. Vastapäätä Wivi Lönnin kotitaloa kirkuisi korkeana neonvaloineen ns. Apilatalo ja ulottaisi säteensä yliopistolle asti. Kulttuuriarvot on syrjäytetty suunnitelmissa. Uudisrakennusten henki on ympäristöön vieras. Korkeat rakennukset olisivat tylynä muurina kaupunkiin tulevalle eivätkä ystävällisenä kutsuna.

Sisääntulo Jyväskylään etelästä. Violetin Apilatalon takana,
kadun toisella puolella on piilossa valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

Mielestäni ympäristön satavuotisen hengen tulisi näkyä suunnitelmissa. Rakennusten tulisi olla kohtuullisen kokoisia ja materiaaliltaan ja väreiltään luonnollisia. Suunnitelluista kerrosluvuista pitäisi ottaa pari pois. Kerrostalojen tulisi myös olla poissa kadun reunasta muurimaisuutta vähentämään. Nyt kun Jyväskylällä on reilusti uutta maata kuntaliitoksen jäljiltä, voisi ruutukaavan liepeille olla varaa jättää pieniä "tehottomia" kaistaleita. Kaiken lisäksi tontti, mihin Apilataloa suunnitellaan, on vanhaa järven pohjaa. Se tarkoittaa massiivista ja kallista paalutuksen tarvetta uudisrakennukselle. Miten herkkä ympäristö kestää paalutuksen jyskettä? Ja miten se kestää vääjäämättä lisääntyvän liikenteen?

Toivon, että kaupungin päättäjät keskustelevat ja kehittävät suunnitelmia edelleen kaupunkilaisten kanssa. Toivon myös, että Apilatalo rakennetaan toiseen, sopivampaan paikkaan. Uskon, että kaupungista löytyy paikkoja, missä Apilatalon vaatimat liikennejärjestelytkin saadaan hoidettua kivuttomammin kuin Älylässä.

Pirjo Salmi
Jyväskylän Kokoomusnaiset





Kirjoittaja on Jyväskylän Kokoomusnaisten hallituksen jäsen.

Keskusta ja kuntauudistus

Keskusta aloitti maamme kuntakentän uudistuksen Vanhasen hallituksen kuntaministeri Hannes Mannisen johdolla jo vuonna 2005. Erikoista tuolloin oli se, että Keskusta halusi kesken hallituskauden , hallitusohjelmaan kirjaamatta, aloittaa kuntaremontti. Tuolloin remontti sai nimen PARAS-hanke. Auki kirjoitettuna se tarkoitti palvelujen järjestämisen ja kuntarajojen uudelleen järjestelyjä vastaamaan paremmin muuttunutta toimintaympäristöä.

Jo tuolloin Keskustan ollessa hallitusvastuussa tiedostettiin ja tunnustettiin vakava huoli kuntalaisten palvelujen turvaamisesta.

Keskusta hölmöili vaalirahoitusasioissaan hämärämiesten kanssa ja Vanhasen seikkailut parisuhdeasioissaan ajoivat Keskustan kannatuksen alamaihin. Perussuomalaiset saivat tuulta populistisiin purjeisiinsa Euro-kriisin levittyä Suomeen. Aiemmin Keskustan kannattajiin kuuluneet kansalaiset alkoivat tuulettaa Timo Soinin tarinoille. Keskustan puoluetoimistossa syntyi paniikki. Surkealle kannatuslukemille piti keksiä jokin pelastussuunnitelma. Puoluetoimistosta annettiin kesällä 2010 komento, että kaikki kuntaliitoshankkeet pitää pysäyttää ja muuttaa suunta koko PARAS-hankkeen edistämisessä. Tuolloin oli jo pitkälle viedyt neuvottelut mm. Viitasaari-Saarijärvi seutujen uuden kunnan synnyttämiseksi. Samoin uutta Lahden kaupunkia kasattiin selvitysmies Osmo Soininvaaran johdolla. Kemi-Tornion kaupunkien yhdistäminen ajettiin myös kiville.

Keskusta takertui jälleen kuntiin ja alkoi puhua kuntauudistusta vastaan. Samaa uudistusta, mikä se itse Mannisen johdolla oli käynnistänyt ilmiselvän tarpeen siivittämänä. Kansalaiset eivät tätä ole sulattaneet ja Keskustan kaksinaamainen touhuilu on ärsyttänyt ihmiset. 

Kepulaiset kuntajohtajat ovat pitäneet meteliä ja käynnistelleet kuntakapinaa, joka on jäänyt muutaman kunnanjohtajan onnettomaan esilläoloon julkisuudessa.

Keskusta on tarjonnut ns Kainuun mallia palvelujen järjestämiseksi. Samaa tarjoili myös Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola tämän päivän aviisissa. Kepulaiset omistajaisännät ovat varmaan sitä hänelle suositelleet. Kepulaiset eivät kerro sitä, että he samalla haluavat varmistaa kepu-enemmistön maakunnan kokoisessa kuntayhtymässä ja myös haluavat verotusoikeuden maakuntatasolle.

Järkevintä myös kepulaisten kannalta olisi se, että tunnustettaisiin vakava ikärakenteen kiihtyvä muutos ja myös se, että maailma ympärillä ei ole Maalaisliiton aikaisen politiikan mallilla. Totuuden tunnustaminen on ainut rehellinen tie Keskustan asettumisesta edes jotenkin Suomen kuntakartalle. Entiselle ykköspaikalle sillä ei kuitenkaan tule olemaan asiaa.


Pauli Partanen
Puheenjohtaja
Kokoomuksen Keski-Suomen piiri





Kirjoittaja on Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.