Kunnallisjärjestö käsitteli tänään kokouksessaan talousarviota vuodelle
2017. Listaa ei voinut olla vertaamatta joulupukin toivomuslistaan, jota
meillä kotona lapset jo ahkerasti kirjoittavat. Toivelistalla on paljon
kovia paketteja, vähän pehmeitä paketteja (jotka voi kiikuttaa
avaamattomina äidille) ja jotain enemmän kuin edellisenä vuonna.
Omalla toivelistalla voisi olla kovin pakettien sijaan toive siitä että
lapset saisivat koulussa hyvää ja laadukasta opetusta, sekä
oppimisrauhan. Mikään kun ei ole tärkeämpää kuin lasten hyvinvointi ja
oppiminen, ja mielestäni meidän ei tulisi tinkiä opetuksen määrästä eikä
laadusta. Toivoisin myös että päiväkodissa ryhmäkoko ei nousisi, jotta
hyvinvointi ja laadukas varhaiskasvatus säilyisivät. Samalla voisin
saada itselleni mielenrauhan siitä, että lapseni ovat hyvässä hoidossa
ja minä saan tehdä työtäni josta pidän.
Pehmeinä, ei niin toivottuina paketteina ovat huoli siitä, nähdäänkö
kokonaisuus talousarviossa. On hieno asia että esimerkiksi
kehitysvammaisten nuorten itsenäistä asumista lisätään, mutta ratkaisu
ei voi olla kauaskantoinen, jos elämäntaidon yksikköä ollaan samaan
aikaan lakkauttamassa. Päätöksenteossa täytyy osata katsoa pidemmälle
kuin ensi vuoteen ja nähdä mitä nyt tehdyt päätökset näyttäytyvät
vuosien päästä.
Oma toiveeni (joka olisi enemmän kuin edellisenä vuonna), olisi toive
siitä että saisimme ihmiset liikkumaan, etenkin ne nuoret, jotka eivät
nyt liiku. Pokemoneja kaikille vaiko ilmaisia liikuntavuoroja? Siihen
minulla ei ole ratkaisua, mutta joulupukin toivelistat saavatkin olla
vain toiveita!
Marja Mustikkamaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti