Olen kerännyt jyväskyläläisiltä ajatuksia ahkeramman ja paremman kaupungin kehittämiseksi. Olemme kulkeneet tiimin kanssa sateenvarjolla ja tussilla varustettuina.
Olen pyytänyt teitä vaalitiimiini kohtaamia ihmisiä kirjoittamaan sateenvarjoon konkreettisia ideoita. Ideoita, jotka mielestänne ovat tarpeellisia paremman Jyväskylän rakentamisessa. Kuljen tätä matkaa kohti valtuustosalia mukanani nuo kaikki ideat.
Nyt on aika purkaa sateenvarjooni kirjoittamianne tarinoita. Ideoissa on selvästi havaittavissa useampi tarina:
1. homekoulujen remontointi
2. lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen
3. pyöräilijöiden asia ja pyöräkaistat
4. julkisen liikenteen käyttöedellytysten parantaminen
5. sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen – erityisesti ikäihmisten ja yrittäjyyden näkökulmasta
6. ravintola satamaan
Seuraavaksi pohdin tarkemmin kolmea ensimmäistä tarinaa. Toisessa osassa kirjoitan tarinoista 4, 5 ja 6.
Homekoulut ja -päiväkodit ovat ehdottomasti sietämätön ongelma, jonka osalta pitäisi olla nollatoleranssi. Home voi aiheuttaa sekä oppilaille että henkilökunnalle vaikeita hengitystiesairauksia. Pahimmillaan sairaudet voivat jäädä riesaksi koko loppuelämän ajaksi. Lisäksi toivottiin enemmän pätevää henkilökuntaa päiväkoteihin.
Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on aiheuttanut paljon keskustelua. Syystäkin. Halutaan myös uusia tapaamismahdollisuuksia sukupolvien välille, jotta arvokas tieto ja kokemus siirtyisi helpommin. Tämä aihe on sinänsä lohdullinen kuntavaaleissa, sillä kunnan tasolla todella on mahdollisuuksia vaikuttaa lasten ja nuorten asioihin ja sukupolvien väliseen kanssakäymiseen. Teen itse työtä sähköisten hyvinvointi- ja mielenterveyspalveluiden parissa. Olen myös kirjoittanut aiheesta mielipidekirjoituksen Keskisuomalaiseen.
Pyöräilijöiden aseman parantamisesta olen saanut kahdenlaistakin palautetta. Toiset sanovat, että polkupyöräkaistat tulee saada keskustaan ja olemassa olevat kaistat tulisi merkitä selkeämmin. Toiset ovat sanoneet, että kävelykadulla pitäisi pyörät kieltää kokonaan. Pyöräilevät kaupunkilaiset ovat aiheuttaneet vaaratilanteita ja jopa loukkaantumisia. Uskoisin, että nämä kaksi asiaa voidaan menestyksekkäästi yhdistää. Kävelykadulla ei kenenkään tarvitse pyöräillä vaan pyörät voi jättää pyöräparkkeihin, joissa tulee olla tarpeeksi pysäköintitilaa. Samaan aikaan pyöräkaistat voidaan toteuttaa selkeästi muualla kaupungissa.
Kaikki nämä teemat olivat varsin käytännönläheisiä ja lähellä kaupungin vastuulla olevia tehtäviä. Tämä katugallup kertoo ainakin, ettei kuntavaaleissa tavallisia ihmisiä kiinnosta esimerkiksi eurokriisi, joka on Timo Soinin puheiden mukaan perussuomalaisten kärkiteema kuntavaaleissa tänä syksynä.
Mitä mieltä sinä olet homekoulujen remontoinnista? Oletko itse nähnyt läheltä syrjäytyneitä nuoria? Mitä kukin meistä voisi tehdä, ettei läheinen joutuisi syrjäytymisvaaraan? Miten sinä olet kokenut pyöräilijän aseman Jyväskylässä? Oletko kokenut yhteentörmäyksiä pyöräilijöiden kanssa kävelykadulla?
Olli Marjalaakso
www.ahkeruus.fi
Kirjoittaja on kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja kunnallisvaaliehdokas 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti