torstai 2. maaliskuuta 2017

Ehdokashankinnan ilot ja surut

Ehdokashankinnan ilot ja surut

Luovutimme eilen Kokoomuksen ehdokaslistan Jyväskylän kaupungille. Mukaan lähti lopulta upeat 97 ehdokasta, 49 naista ja 48 miestä. Vaikka ehdokasryhmämme on kaupungin isoin en voi olla kuin harmistunut siitä mitä kertoo, ettei yksikään puolue saanut täyttä listaa.  
Ehdokkaaksi lähteminen ei ole juuri kenellekään helppo päätös. Tämän totesimme useiden satojen puhelinsoittojen ja tapaamisten jälkeen piiritoimistollamme. Kiinnostuneita oli kyllä paljon, mutta lopullinen päätös lähteä mukaan on ilmeisen hankala tehdä. Ensikertalaisilla voi olla monia murheita kuten leimautumisen pelko valitusta puolueesta – osaanko? - kelpaanko? - paljon on mahdollista panostaa ajallisesti tai rahallisesti omaan kampanjaan? On halu vaikuttaa asioihin ja saada muutosta aikaan, mutta samalla haluttomuus olla esillä ja ”myydä” itseään. Ja tietysti - mitä jos tulen valituksi, olenko tarpeeksi pätevä hoitamaan yhteisiä asioita? Saanko haluamaani muutosta aikaan? Ainakin itse pohdin näitä asioita reilu neljä vuotta sitten.
Pidempään mukana olleita kritisoidaan herkästi juuri siitä, että he ovat vieläkin mukana. Mutta ei se ole helppo päätös monelle heistäkään lähteä taas mukaan. Työn, perhe-elämän ja luottamustoimien yhteen nivominen vaati paljon. Siksi ymmärrän miksi moni mukana ollut päätti nyt ansaitusti antaa aikaa elämän muille osa-aluille. Mietin sitä myös itse. Olisi ollut helpompaa jättäytyä sivuun ja siitä saa ymmärrystä ainakin perheeltä.
Ehdokashankinnan lopputuloksista yli puoluerajojen voimme valitettavasti päätellä, että yhä harvempi on valmis lähtemään ehdolle kuntavaaleissa. En jaksa uskoa, että kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen olisi vähentynyt, mutta paikallistasolla päättäjänä toimiminen ei vain ole tarpeeksi houkuttelevaa, jotta useampi olisi valmis luopumaan vapaa-ajastaan sen vuoksi.
Varmasti monilla puolueilla, meillä mukaan lukien, on myös peiliin katsomisen paikka. Olemmeko huolehtineet äänestäjistämme? Entä jäsenistämme? Olemmeko ottaneet heidät mukaan toimintaan ja antaneet aidon mahdollisuuden kertoa näkemyksensä myös vaalien välillä. Erityisesti heidän, jotka heittäytyvät neljän vuoden välein, mutta eivät tule valituksi merkittäviin tehtäviin. Ja minkälaisen mielikuvan annamme ulospäin päättäjänä toimimisesta. Tuohon mielikuvaan tietysti vaikuttaa omalta osaltaan myös media.
Onko yhteiskunnallamme peiliin katsomisen paikka? Kerrotaanko nuorille peruskoulussa ja toisella asteella riittävästi, miten demokratiamme päätöksenteko toimii? Innostetaanko ja kannustetaanko heitä mukaan? Miksi on tärkeää, että meillä on mahdollisimman paljon erilaisia ehdokkaita kattaen monipuolisesti eri ammatti-, ikä- ja aateryhmät. Onko hyväksyttävää pyrkiä luottamustehtäviin vai oletko silloin vain narsistinen pyrkyri? Miten kohtelemme heitä, jotka keräävät rohkeutensa ja sanovat: minä haluan olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta (ehkä olen vielä hiukan sinisilmäinen, koska noin ainakin haluan ajatella kaikkien ehdokkaiden miettivän).
Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia, jotka lähtivät ehdokkaaksi. Oli puolue sitten mikä tahansa. Tuntuu nöyrältä päästä tekemään kampanjaa näin usean eri alan osaajan kanssa ja olen varma, että opimme toisiltamme paljon sen aikana.
Tietenkään ehdokkuus ei sovi kaikille enkä todellakaan syyllistä ketään, joka ei koe politiikkaa omakseen. Teiltä toivon tukea ja ymmärrystä heille, jotka ovat siihen mukaan lähteneet. He tarvitsevat sitä.
 
Caius Forsberg
Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestön puheenjohtaja

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Vähänkö hyvin kirjoitit. Minun mielestäni myös meidän kallis ehdokasmaksumme saattoi olla joillekin este alkaa ehdokkaaksi. Kaurapuuro on hyvää loppuvuoden.

    VastaaPoista