tiistai 31. tammikuuta 2012

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia

Viime viikkojen kiivas presidentinvaalikamppailu on nostanut huulilleni tämän hyvän sloganin ’Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia’, joka mielestäni sopii erittäin hyvin tähän aikaan kuin myös tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen.  Valitettavasti tuntuu vain siltä, että me ihmiset  sorrumme  liian usein ajattelemaan toisistamme liian streotyyppisesti.  Tässä muutama esimerkki tästä ajattelusta;  Jos kahdella ihmisellä on samanlainen arvomaailma ei se tarkoita, että heillä on samanlaiset tavoitteet ja päämäärät elämässään. Jos kaksi ihmistä kuuluu johonkin samaan vähemmistöön, seksuaali- tai vaikkapa kielivähemmistöön, ei se tarkoita, että he olisivat  samaa mieltä vähemmistöään koskevista asioista, sillä mielipiteisiinhän vaikuttaa aina myös omat arvot ja asenteet, jotka voivat olla luonnollisesti hyvinkin erilaisia jonkun vähemmistöryhmän edustajien keskuudessa. Tätä pyörittelyä voisi jatkaa loputtomiin ja niin tuntuu tällä hetkellä tapahtuvankin.

Mutta on erittäin mielenkiintoista,  että ihmiset puolustelevat omaa äänestyspäätöstään vastaehdokkaan ominaisuuksilla tai argumenteille; ”Syön luomuruokaa, kierrätän, olen sivari ja  kirkosta eronnut, mutta äänestän Niinistöä” Olemme kaikki erilaisia ja samanarvoisia, joten ei saisi myöskään astua siihen ansaan, että tietäisimme toistemme ajatukset ja päämäärät vain sen mukaan minkälaisia valintoja tiedämme toistemme omassa elämässään tehneen.

Tätä sama keskustelu alkoi myös kansan kirkossamme sen kuuluisan ”homoillan” jälkeen syksyllä 2010 ja toivon sen jatkuvan. Onko meidän kirkkomme avoin kaikille vai sorrummeko edelleenkin liian usein tuomitsemaan erilaisuutta ikään kuin se olisi uhkana kirkollemme ja siinä samassa itsellemme.

Helmikuun puolessa välissä on taas vaalit edessä nimittäin kirkollis- ja hiippakuntavaltuustovaalit. Olen asettunut ehdolle Lapuan hiippakuntavaltuustoon maallikkojäseneksi.  Minua viehättää edelleenkin ajatus kansankirkosta, joka voisi osaltaan olla tukemassa meitä kaikkia erilaisissa elämäntilanteissa. Haluan olla edistämässä myös seurakunnassa ajatusta, että me kaikki olemme erilaisia, mutta samanarvoisia. 



Pipsa Wilhelms
puheenjohtaja
Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestö


Kirjoittaja on kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsen, nuorisojaoston puheenjohtaja ja ehdolla Lapuan hiippakuntavaltuustoon maallikkojäseneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti