perjantai 13. maaliskuuta 2015

EDESSÄ SOTE-VAALIT

Saimme eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan puolueiden puheenjohtajilta kovan haasteen. Meidän piti yrittää luoda parissa viikossa kokonaan uusi sote-malli perustuslakivaliokuntaan kaatuneen, vuosia valmistellun mallin tilalle. Jouduimme poliitikkoina ottamaan hoitaaksemme sekä asiantuntijavalmistelijan että päätöksentekijän roolit.

Teimme työtä käskettyä, vaikka totesimme jo työhön ryhtyessämme urakan lähes mahdottomaksi. Malli törmäsi odotusten mukaisesti perustuslaillisiin ongelmiin. Ja hyvä niin. Vaikka onnistuimme selkeyttämään parlamentaarisesti valmisteltua mallia, olisi siihen edelleenkin jäänyt merkittäviä epäkohtia mm. palveluiden järjestämistä ja rahoitusta koskevien vastuiden ja roolitusten osalta.

Sote-uudistus ei kuitenkaan painu unholaan. Päinvastoin, se nousee nyt kevään vaalien yhdeksi selkeäksi kärkiteemaksi.

Tulevan eduskunnan on ensi töikseen käynnistettävä sote-uudistuksen uudelleenvalmistelu ja määriteltävä uudistukselle poliittiset tavoitteet. Varsinainen valmistelu ja lakiesityksen kirjoittaminen tulee kuitenkin tapahtua normaalin lainvalmisteluprosessin mukaisesti asiantuntijavirkamiesten toimesta.
 "Tulevan eduskunnan on ensi töikseen käynnistettävä sote-uudistuksen uudelleenvalmistelu ja määriteltävä uudistukselle poliittiset tavoitteet."
Uudistuksen valmistelussa tulee päähuomio siirtää hallinnosta takaisin ihmisiin. Kuntien vaikutusvallan tai maksuosuuksien säilyttämisen sijaan tulee tavoitteeksi asettaa kansalaisten oikeus laadukkaisiin ja vaikuttaviin sote-palveluihin.
 
Tämä tavoite onnistuu parhaiten muodostamalla uudenlaiset, vähintään maakunnan laajuiset sote-alueet, jotka voivat ottaa kokonaisvastuun palveluiden järjestämisestä ja rahoittamisesta. Palveluiden laadun ja kustannustehokkuuden kannalta on myös tärkeää, että järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisistaan ja asiakasohjaavuutta hyödynnetään kansalaisten valinnanvapautta lisäämällä.

Käytännössä sote-alueilla olisi oltava valta ja vastuu päättää alueensa asukkaille tarjottavista palveluista ja  valita kuhunkin tilanteeseen laadukkaimmat ja kustannustehokkaimmat palveluntuottajat, ellei valintaa voida antaa suoraan kansalaisille. Alueiden olisi myös voitava ohjata ja valvoa tuottajia objektiivisesti niin, että kaikki palveluntuottajat pelaisivat samaan maaliin. Tämä onnistuisi parhaiten, kun järjestäminen ja tuottaminen erotettaisiin toisistaan ja sote-alueet toimisivat ilman omaa palveluntuotantoa.
"Alueiden olisi myös voitava ohjata ja valvoa tuottajia objektiivisesti niin, että kaikki palveluntuottajat pelaisivat samaan maaliin."
Valtakunnallinen sote-uudistus muistuttaa läheisesti Saarikassa toteuttamaamme kuuden kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistämistä. Uskon, että onnistuimme uudistuksessa erityisesti selkeästi roolitetun virkamiesvalmistelun ja hallitusti toteutetun poliittisen päätöksenteon ansiosta. Näitä Saarikan kokemuksia kannattaa nyt hyödyntää myös valtakunnallisella tasolla.





Mikael Palola

Kansanedustaja (kok.)
Sote-kuntayhtymän johtaja

Jyväskylä







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti