tiistai 2. huhtikuuta 2013

Etelä-Eurooppa- uhka vai mahdollisuus?

Jo yli viiden vuoden ajan on puhuttu Etelä-Euroopan talousvaikeuksista ja kuinka rikkaiden maiden, kuten Suomen tulisi pelastaa ne. Euroopan rikkaiden ja köyhien maiden välille on syntynyt eripuraa. Köyhiä maita vaaditaan säästämään kuihtumiseen asti, ja rikkaat maat taas kysyvät, kuinka pitkälle tässä yhteisessä vastuunkannossa täytyy mennä? Eripura synnyttää vihapuheita ja pelkoa. Pelko on taas tehokas tapa hallita ja saavuttaa sillä suosiota.

Asioilla on myös myönteiset puolet

Saksalainen professori Claus Leggewie näkee Etelä-Euroopan maat mahdollisuutena, ja muistuttaa, että kolmasosa koko maailman kauppamerenkäynnistä keskittyy juuri Välimeren satamiin. Neljäsosa maailman öljy- ja polttoainekaupasta kulkee Välimeren kautta. Etelä-Euroopan maat toimivat puskurina ja estävät Pohjois-Afrikasta tulevan ääri-islamismin ja laittomat siirtolaisaallot. Lisäksi Etelä-Eurooppa on yhteinen olohuoneemme, jonka lämpöön ja tunnelmaan haluamme mennä rentoutumaan.

Professori Leggewien mukaan Etelä-Euroopan maat voisivat kehittyä turismista esimerkiksi energian tuotantoon, kun Pohjois-Afrikan laajat uusiutuvan energian lähteet (aurinko ja tuuli) siirrettäisiin läntisen Euroopan energiavarantoihin. Lisäksi rikas keski- ja Pohjois-Eurooppa tarvitsee siirtotyöläisiä myös väestönsä vanhenemisen takia, mutta nykyiset maahanmuuttolait ja siirtolaisten kohtelu sekä populismipolitiikasta tulleet vihapuheet eivät kuitenkaan edistä työperäistä maahanmuuttoa.

Rauhaa ja yhteistä tulevaisuutta

Asiantuntijoiden mukaan Etelä-Eurooppa on niin iso markkina-alue muulle Euroopalle, että ne ovat riippuvaisia toinen toisistaan, minkä vuoksi niiden välinen yhteistyö ei tule loppumaan. Lisäksi saamme kiittää Etelä-Euroopan maita siitä, että niiden synnyttämät talouskriisit ovat herättäneet EU-päättäjät ja uudet linjaukset on ehditty tekemään ennen isompia törmäyksiä.

Emme saa unohtaa kriisissä olevien maiden hyviä puolia ja niiden auttamisesta seuraavia positiivisia, pitkäkestoisia vaikutuksia. Vastakkainasettelulla ja syyttelyllä synnytämme Euroopan maiden välille vihapuheita ja riitoja, mutta vuorovaikuttamisella sekä toisten vahvuuksien löytämisellä rakennamme yhteistä tulevaisuutta rauhaa rakentavassa ilmapiirissä.


Timo Kivinen

Kirjoittaja on tarkastuslautakunnan henkilökohtainen varajäsen, yrittäjä ja perheenisä Jyväskylästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti