Hyvää elämää ihmisten kylässä

Muistatteko, kuinka sarjakuvasankari Asterix kokoontui muiden kyläläisten kanssa jokaisen albumin viimeisessä kuvassa juhlimaan milloin mitäkin, yleensä voittoa roomalaisista? Minusta se oli aina sarjakuvan mukavin kuva: iso ja värikäs, josta sai etsiä yksityiskohtia. Vaikuttavinta siinä oli kuitenkin se yhteisöllisyys, kun kokoonnutaan juhlistamaan yhteistä saavutusta. Siellä pahimmatkin kiistakumppanit, seppä Caravellix ja kalakauppias Amaryllix, istuivat kättä kaulaa ja herkuttelivat villisioilla iloinen virne naamallaan.

Nyt kun Asterix-sarjaa oikein mietin, voin ajatella, että siinä pienessä kylässä elettiin aika hyvää elämää. Oli johtajuus kohdillaan, luontoa ympärillä ja toimiva sekä tekninen että sosiaalinen infra J. Sotaveteraani ja kylän vanhin, Senilix, sai asua kotonaan ja omaishoitajanaan toimi vaimo, jonka nimen tosin olen unohtanut. No, toki kylän arjessa siellä täällä pieniä kinasteluita aina syntyi, mutta niistä ei välitetty etenkään silloin, kun yhteinen uhka näyttäytyi. Silloin nämä kykenivät kokoamaan joukkonsa yhtenäisiksi ilman yksittäisten ihmisten edun tavoittelua vaan johtotähtenään oli yhteinen hyvä.

Me jyväskyläläiset taidamme olla nyt oman yhteisen haasteemme edessä. Talousnäkymät ovat lohduttomat, kaupungin kulurakenne joutuu tiukkaakin tiukempaan syyniin, mikä auttamatta johtaa palvelujen järjestämisen tarkasteluun ja säästöjen hakemiseen. Syksyllä valittava valtuusto luo raamit sille, millaista hyvä elämä meidän kylässämme tulevina vuosina tulee olemaan. Valtuusto joutuu miettimään ratkaisujaan myös eettisestä näkökulmasta eikä se tule olemaan yksiselitteisesti helppoa tai itsestään selvää. Miten siis tässä toimintaympäristössä löytää yhteinen hyvä? Nyt tehtävillä päätöksillä täytyy olla myös ajallista ulottuvuutta tulevaisuuteen, lyhytnäköisyydellä ei ole tässä tilanteessa käyttöä. Kaivataan jonkinlaista ennustettavuutta ja päätösten seurausten arviointia myös tulevaisuusvinkkelistä: mitä näistä päätöksistä seuraa?

Lapsissa on tulevaisuus, sanotaan. Se pitää paikkansa. Tämän päivän pienokaiset ovat huomisen nuoria, aikuisia, toivottavasti huolehtivia ja vastuuta kantavia. Katson, että meidän aikuisten tulee turvata mahdollisimman hyvä lapsuus mahdollisimman monelle lapselle. Se on velvollisuutemme jo lapsen oikeuksien sopimuksen nojalla. Siinä me sitoudumme niin valtion kuin kunnan tasolla siihen, että kaikilla lapsilla on itseisarvoinen oikeus hyvään elämään, mikä pitää sisällään myös laadullisesti korkeatasoiset, tai vähintäänkin riittävät, palvelut. On huolehdittava, että lapsille annettava opetus on laadukasta, koulutilat terveitä ja oppilashuollolla riittävät resurssit hoitaa haastavaa tehtäväänsä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnista puhuttaessa emme myöskään voi ohittaa perheiden hyvinvointia, sillä ne korreloivat keskenään: lasten ja nuorten hyvinvointi rakentuu vanhempien ja kodin hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää, että tulevat kuntapäättäjät huomioivat ratkaisuissaan seikat, joilla myös perheiden hyvinvointia tuetaan.

Minä uskon – tai ainakin haluan uskoa, että jokaisella kuntapäättäjällä tai sellaiseksi aikovalla on selvänä se, että jotain on tehtävä, näin ei voi jatkua. Kaivataan ”tuon pienen gallialaisen kylän rohkeutta” ja ennakkoluulottomuutta kokeilla uusia toimintatapoja. Voisiko yksi avaus olla olemassa olevien palvelualueiden yhteistyön tiivistäminen, jolla jo kaupungissa olevaa osaamista vietäisiin hallintokuntarajojen yli. Voisiko taide ja kulttuuri tulla avuksi? Onnistuisimmeko tukemaan luovien alojen toimijoiden yrittäjyyttä, millä saisimme samalla luotua uusia työpaikkoja? Sillä taide – olipa kyseessä teatteri, kuvataide, käsityö tai vaikkapa musiikki - voi luoda hyvinvointia niin vanhus- kuin nuorisopalveluissa, varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa tai muilla sektoreilla. Onko mahdollista ajatella, että voisimme taiteen ja kulttuurin keinoin edistää myös työhyvinvointia? Tiedämme, että työssä jaksamiseen tulee jatkossa kiinnittää huomiota, sillä se olemaan ratkaisevan tärkeää palvelujen tuottamiseksi tulevaisuudessa pienemmällä määrällä tekijöitä työn määrän vähenemättä. 

Nykytutkimuksen mukaan, taiteella ja kulttuurilla on huomattavia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia: irtiotto arjesta auttaa jaksamaan, koettu elämänlaatu ja sosiaalinen pääoma lisääntyvät, yhteisen tekemisen tai kokemisen kautta syntyvä tunne kuulumisesta johonkin yhteisöön luo uskoa itseen ja antaa merkitystä omalle elämälle ja tekemiselle (”Olen tärkeä jollekin ja tulen kuulluksi ja nähdyksi”). Aktiivisen kulttuuriharrastuneisuuden myötä jopa elinajan odotteen on todettu pitenevän. Taide ja kulttuuri voisivat siis hyvinkin toimia ennaltaehkäisevästi terveyttä tukevana sen sijaan, että panostus kohdistuu terveyttä korjaaviin toimenpiteisiin. Tähän liittyen, arvaatteko muuten, mikä minua yleensä jurppi siinä Asterixin viimeisessä juhlakuvassa? Se, että niissä kekkereissä taide oli aina pannassa – olihan Trubadurix-parka joka kerta puuhun köytettynä, kapula suussaan eristettynä yhteisestä riemusta - eikä saanut laulaa.

Lopuksi, muistattehan, Asterixissa oli aina merirosvojoukko, josta joku aina lausui latinankielisen viisauden. Totutusti Jyväskylästä on käytetty ilmaisua Suomen Ateena, mutta ehkä tässä tilanteessa Jyväskylä voisi lainata Pariisin vaakunan mottoa "Fluctuat nec mergitur". Se nimittäin tarkoittaa ”Vaappuu, vaan ei uppoa”. Uskoa huomiseen – meille kaikille!

Antti Niskanen

Kirjoittaja on Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas. Hän on työskennellyt Jyväskylän kaupunginteatterissa näyttelijänä ja vuodesta 2009 lähtien teatterikuraattorina. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja.